HISTORIA
Ässä Juniorituki ry on perustettu 10.10.1969, vain kaksi vuotta Porin Ässien perustamisen jälkeen. Idean yhdistyksestä keksi porilaislähtöinen Esko Paltanen. Legendaarinen jääkiekkomies näki porilaisen junioritoiminnan jatkuvuuden tärkeyden. Yli 50-vuotisen historiansa aikana Ässä Juniorituki on tukenut jääkiekkojunioreiden harrastusta jo useilla kymmenillä tuhansilla eurolla. Vuosien varrella yhdistyksen jäsenmäärä on vaihdellut vajaasta sadasta reiluun 150:een. Toiminta on alusta asti pyörinyt vapaaehtoisten voimin.
Olemme tukeneet juniorivalmentajien koulutusta usean vuosikymmenen ajan. Juniorituki on avustanut Ässien C-juniorien MODO CUP matkoja Ruotsiin jo yli 30 vuoden ajan ja organisoinut useita B-juniorien matkoja Kanadaan. Vuonna 1998 Urheilukeskuksen avotekojääradan rakentamisessa juniorituen osuus oli ratkaiseva. Olimme isossa roolissa myös vuonna 2003, kun harjoitushalliin rakennettiin pukukopit. Vuonna 2012 järjestetty Arto Javanaisen muisto-ottelu oli suurelta osin juniorituen käsialaa.
Varsinkin ensimmäisinä vuosina varoja kerättiin talkoilla. Ässä-huiveja on kudottu valtavat määrät. Suosittuja syysjuhlia ja kevätkauden jäänsulattajaisia järjestettiin vuosittain ravintoloissa, mukana oli aina sen hetken tunnettu esiintyjä. Juniorituki hoiti useamman vuosikymmenen kahvikioskia jäähallissa Ässien otteluiden aikana.
Puheenjohtajina ovat toimineet Matti Koivunen, Kosti Aimio, Pertti Kaiponen, Tauno Sillanpää, Seppo Yli-Kerttula, Juhani Suni, Mauno Hyytiä, Marja Finck, Urpo Nurmela, Elina Kuusisto, Nina Toivola, Petri Kylvö sekä Wili Mäkilä.